Tuoreena kuntavaaliehdokkaana olen pohtinut, miten nopea tiedonvälitys voisi muuttaa kunnan toimintaa. Sytykkeenä pohdinnalle on ollut Porvoon digistrategiasta 2020-2023 löytyvä kirjaus tiedolla johtamisesta.
Tieto on nykyisin helpommin saatavilla, sitä on paljon, se liikkuu nopeasti ja sitä on nopea muotoilla kutakin käyttötarkoitusta varten. Tiedon nopea saatavuus muuttaa väistämättä toimenkuvia, kun aika vapautuu tiedon etsimiseltä. Nopean tiedonvälityksen myötä ihmiset voivat käyttää työaikaansa enemmän siihen, mihin koneet eivät pysty, tietojen tapauskohtaiseen harkintaan ja ihmisten kohtaamiseen.
Ihmisille voidaan räätälöidä tarkemmin juuri heidän tarpeita vastaavia palveluja kohtaamalla heitä kasvokkain tai etänä. Korona-aikana on toteutettu monia kohtaamisia etänä. Lähipalveluja puolestaan osattu ajateltu uudella tavalla ja onnistuttu tekemään uudenlaisia liikkuvia lähipalveluja. Pop up -lähipalveluna on Porvoossa toteutettu esimerkiksi koululaisten hammashoito kouluissa ja tavoitettu kouluaikana keskitetysti kaikki kouluikäiset. Samalla on onnistuttu vähentämään aikojen perumisia ja kuskaamista erikseen hammashoidon takia. Tällaiset hyvät kokemukset rohkaisevat kokeilemaan – ja vaatimaan – lisää etäpalveluja ja uudella tavalla suunniteltuja liikkuvia lähipalveluita muillekin aloille ja ikäryhmille.
Etäpalvelut ja liikkuvat lähipalvelut vapauttavat sekä työ- että vapaa-aikaa muuhun käyttöön. Korvauksena työn tehostumisesta on pohdittu työajan lyhentämistä. Nämä pohdinnat eivät ole vielä oikein ottaneet tuulta alleen kasvavan huoltosuhteen takia. Tällä hetkellä etätyö ja liikkuvat lähipalvelut voivat olla osaltaan vähentämässä työstäpoissaoloja ja lisäämässä vapaa-aikaa. Vapautuvalla ajallaan ihmiset kuluttavat enemmän palveluita eri puolella Porvoota.
Heikki Junes, tekniikan tohtori, kuntavaaliehdokas (kesk.), Porvoo
Julkaistu 10.3.2021 Itäväylän (s. 8) Kuntavaalit 2021 -osiossa
Julkaistu 10.3.2021 Uusimaan (s. 2) Vaalikynässä lyhennetyllä otsikolla "Etäpalvelut lisäävät vapaa-aikaa"
Kommentit
Lähetä kommentti